Vesillä ja vuorilla kahden maan rajalla

Parin autoilupäivän jälkeen aurinkoinen mutta viileähkö aamu valkeni, ja lähdimme matkallamme eteenpäin. Bussikuljetus ja opas veivät meidät parinkymmenen kilometrin päähän Puerto Panuelon satamaan. Ohitimme kauniita sveitsiläistyylisiä taloja kauniine puutarhoineen - Barilocheen on 1800-luvun lopussa muuttanut paljon ihmisiä Saksasta, Sveitsistä ja Kroatiasta, koska Argentiina ja Chile houkutteli maahanmuuttajia ilmaisilla maa-alueilla asuttaakseen autioita eteläosiaan.

Satamassa nousimme katamaraaniin, ja matka jatkui pitkin Lago Nahuel Huapia kauniissa kevätsäässä uskomattoman upeissa maisemissa: sininen 470 metriä syvä vuonomainen järvi ympärillään korkeat vuoret, aivankuin Norjassa. Hitaasti laiva lipui kohti Puerto Blestiä, matka kesti pari tuntia. Juuri saman matkan oli 1. retkikunta tehnyt joulukuun alussa 1937, kylläkin vesisateessa!

Puerto Blestissä meitä odotti bussikuljetus lyhyen kannaksen yli Puerto Alegreen. Matkalla pysähdyimme kuvaamaan käsittämättömän paksua ja 700 vuotta vanhaa Alerce-puuta (Fitzroy), jota esiintyy vain näillä alueilla ja joka on nykyään suojeltu, koska laji laji ehti lähes tuhoutua, taas kerran ihmisten takia. Puu kasvaa vain 1,5 mm vuodessa läpimitaltaan ja on äärettömän kestävää rakentamiseen. Näitäkin puita isämme matkallaan tutki ja mittaili! 

Seuraavaksi ylitimme Lago Friaksen, merkittävän pikkujärven, joka on Argentiinan ja Chilen rajalla. Kauniit vuoret taas ympärillä, mutta nyt järven syvyys vain 30 metriä! Matka oli lyhyt, mutta Peulassa toinen mokoma aikaa kului tullissa. Jokainen laukku syynättiin tarkasti mutta ystävällisesti. Jono eteni hitaasti, mutta lopulta saimme leimat passiin, ja matka jatkui eteenpäin Puerto Perez Rosalesista. Nyt olimme samannimisessä kansallispuistossa, ja huristelimme bussikyydillä alppitietä kiemurrellen komeassa sademetsässä. Puut olivat käsittämättömän korkeita ja aluskasvillisuus tiheää, ja opas kertoili paikallisista eläimistä ja kasveista varsin laajasti. Pysähdyimme ihailemaan Tronadoria - nyt toiselta puolen kuin edellisenä päivänä. Tuttu vuori meille! 

Tronador-tulivuori

Bussiretki päättyi lounaalle, edelleen oli aurinkoista ja lämmintä. Lisäksi saimme tässä hotellissa nähdä monipuolista puun käyttöä tuoleissa, pöydissä, baaritiskissä (kaunis kaatunut puunrunko) ja koriste-esineissä. Miksei Suomessa käytetä puuta monipuolisesti myös hotelleissa ja ravintoloissa, ihmettelimme?!

Peulasta laivamatka eteni Lago Todos los Santosia pitkin, jälleen kerran hienoissa maisemissa, lumihuippuja ihaillen kohti Puerto Petrohueen satamaa. Kello oli jo seitsemän illalla, mutta aurinko paistoi edelleen, olemmehan koko ajan siirtyneet kesää kohti! Viimeinen bussietappi kulki Puerto Varakseen, ja matkalla ihailimme hyvin keskieurooppalaisia tajoja ja puutarhapihoja. Eurooppalaisen maahanmuuttajajoukon kädenjälki näkyi edelleen. Harmi, että tässä herttaisessa satamakaupungissa, "ruusujen kaupungissa", meillä oli aikaa vain muutama illan tunti, koska aamulla odotti lento Punta Arenasiin.

Puntiagudo-tulivuori Chilen puolella

Meidän oli kiire jatkaa matkaa, koska halusimme tietää, selviäisikö ehkä seuraavissa pysähdyspaikoissamme vastaus Erkin salaperäiseltä vaikuttaneeseen ajatukseen, josta hän kirjoitti Puerto Blestistä 5.12.1937: "Oltuamme sateessa viikon verran Chilen rajan tuntumassa, keksin selityksen koko tämän alueen ja luultavasti koko Patagonian metsien esiintymiselle ja tulevaisuudelle, luonnollinen selitys, jota kukaan ei ole huomannut - juhlahetki."

Selviääköhän tämä seuraavissa kohteissamme?